Kuntavaalikampanjassani suosittelijoina toimivat seuraavat henkilöt

Olen tutustunut Annaan Vihreiden Naisten toiminnan kautta ja yhteistyötä olemme tehneet myös Vihreiden Naisten hallituksessa.

Meitä yhdistää kiinnostus lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin ja siihen vaikuttamiseen sekä halu toimia pienempien puolustajina. Poliitikkona Anna on aikaansaava ja yhteistyökykyinen. Anna on erinomainen vaihtoehto jokaiselle, joka haluaa äänestää Tampereen kaupunginvaltuustoon vastuullista ja aktiivista vihreää vaikuttajaa.

Emma Kari, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Vihreiden Naisten puheenjohtaja

Anna on ehdottomasti saatava Tampereen kaupunginvaltuustoon!

Hän on näet aikaansaava, neuvottelutaitoinen ja vieläpä empaattinenkin, mikä on päättäjälle arvokas ominaisuus. Anna myös tuntee kaupungin päätöksenteon hyvin jo valmiiksi. Valtuutettuna hän ei tarvitse harjoittelua.

Olemme tehneet vuosien saatossa vaikuttamistyötä yhdessä paitsi Tampereen asioissa, myös muissakin kysymyksissä. Annalla on aina ollut hyvä näppituntuma siihen mikä on politiikassa olennaista.

Ja sitten on vielä se, että Anna tekee töitä varhaiskasvatuksessa ja tuntee ruuhkavuosien syvän päädyn myös omakohtaisesti. Tätä ymmärrystä voi valtuutettuna käyttää monin tavoin yhteiseksi parhaaksi.

Olli-Poika Parviainen, kansanedutaja 2015-2019 ja kaupunginvaltuutettu

Mielestäni politiikka tarvitsee entistä enemmän juuri Annan kaltaisia ihmisiä. Kuoroamme Anna on luotsannut jo monta vuotta puheenjohtajana jämäkästi mutta rennosti ja huumorintajuisesti. Hän on analyyttinen ja tehokas. Anna osaa toimia monenlaisten ihmisten kanssa ja ottaa kaikkien näkökannat huomioon. Annalla ovat arvot kohdallaan ja sydän paikallaan.

Mari Vehmanen, kuorokaveri ja ystävä